Vuonna 2006 löysin Ykkös-ystävän, josta olin erittäin suuresti innoissani. Huomasimme nopeasti olevamme hyvin samanhenkiset, ja kirjoittelu sähköpostitse oli helppoa. Kerroimme itsestämme, historioistamme ja ajatuksistamme, ja kirjeissä toistui jatkuvasti yksi sana: 'minäkin'. Ymmärsimme toistemme ajatuksia paremmin kuin läheisemme keskimäärin, ja hän on ainoa, joka on samantien oivaltanut pari ajatustani, joita olen yrittänyt muille aika turhaankin vääntää rautalangasta. Mikä parasta, hyvin merkittävinä pitämämme asenteetkin meillä menivät yksiin.

Olemme kirjoitelleet sähköpostia ja jossain vaiheessa perinteisiäkin kirjeitä ja tavanneet muutamaan otteeseen. Minusta tuntui pitkään, että olen löytänyt parhaan ystävän. Ihan pientä säröä toi se, että olemme eri sukupuolta, ja tietenkin yhtäkkinen innostus vastakkaisen sukupuolen edustajasta voi luoda epäilyksiä ja muita pikkumutkia, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.

Tällaisessa kirjoittelussa yksi hankaluus on ollut ehkä se, että ystävyydeksi ei meinannut riittää kirjoittelu silloin tällöin. Meillä on kuitenkin välimatkaa ja omat aikataulumme, emmekä voi nähdä usein. On tuntunut, että on vaikea saada kerrottua kaikkea mitä haluaisi, sillä kirjoiteltavaa olisi niin paljon. Hankalaa on myös muistaa, mitä on jo kertonut ja mitä ei. Tähän samaan olen tietysti törmännyt muidenkin kanssa: yhtäkkiä toinen kysyy jotakin, minkä olisi ilman muuta olettanut jo kertoneensa. Sähköpostin plussapuoli onkin, että omat vanhat kirjeensä pääsee lukemaan helposti.

Kirjoittelumme kesti vuoden 2008 loppupuolelle kohtuullisin väliajoin. Jossain välissä taukoa oli ehkä hiukan enemmän, muttei kovin paljon. Vuoden aikana meillä alkoi ehkä enemmän tulla esiin eriäviä ajatuksia, emmekä enää ymmärtäneet niin täydellisesti toisiamme. Etenkin 2008 kevään ja kesän aikana minusta tuntui, että ystävyydessämme on tapahtunut jokin merkittävä muutos. Tähän on kyllä olemassa todennäköisiä syitä, mutta niitä en voi tässä alkaa eritellä loukkaamatta yksityisyyttä.

Ykkös-ystävä on ainakin periaatteessa yhä kuvioissa. En kuule hänestä juurikaan, mutta sen verran, että yhteydenpidon ei kai olisi tarkoitus katketa. En kuitenkaan osaa sanoa tästä ystävyydestä tällä hetkellä oikeastaan mitään, en tiedä miten tässä käy. Hetken ajan minulla kuitenkin oli kaikkien aikojen paras kaveri!

Aloitin sähköpostikirjoittelun Miekkosen kanssa myös 2006. Aluksi ajattelin, että kirjoittelusta voisi jotain tullakin, mutta jossain vaiheessa lopetin kirjoittelun paristakin syystä.

Miekkonen oli minua vanhempi mies, ja ensin tuntui, että tästä kirjoittelusta voisi saada mukavastikin toisenlaisia (yleistäen: miehisiä) näkökulmia parisuhteessa elämiseen. Kirjoittelimme paljon yleisesti ottaen toisen ihmisen kanssa elämisestä ja perhe-elämästä. Hänellä oli kuitenkin vähän se tyyli, että "minä en kyllä noin tekisi", mistä en pidä. Mielestäni voi toki kyseenalaistaa toisen tekemiä ratkaisuja, ehdottaa varovaisesti vaihtoehtoja, ym, mutta en pidä siitä, että joku sanelee, kuinka tulee elää ja tuomitsee tapani olla, vaikkei ole kulkenut saappaissani päivääkään. Oli vaikea vastailla kirjeeseen, kun harmitti ottaa kova puolustuskanta käyttöön. Lopulta lopetin kirjoittelun, kun tunsin meidän olevan vähän liian erilaiset enkä ollut aivan satavarma hänen motiiveistaan. Kyllä hän saattoi hyvinkin olla liikkeellä aivan viattomasti, mutta aloin kuitenkin epäillä mahdollisuutta muustakin, hänellä kun oli ollut vaimon kanssa pettämiseen liittyviä konflikteja. En siis tarkoita, että hän olisi esim. ehdottanut tapaamista ikinä, mutta jonkinlaisen virtuaalisen suhteen hakemisen mahdollisuus alkoi häiritä liiaksi. Tämä kirjoittelu oli joka tapauksessa mielestäni parempi lopettaa.

2006 aloitin jokusen kirjeenvaihdon. Tyttökissa oli lupaavanoloinen kirjekaveri, mutta kirjoittelumme ei sitten kuitenkaan muodostunut pitkäkestoiseksi.

Tyttökissa oli nuori nainen, jonka kanssa kirjoittelin sähköpostia. Kirjeemme käsittelivät melko paljon parisuhdeasioita, toki kaikkea muutakin elämään ja ajatuksiimme liittyvää. Vaikka hän pysytteli melko anonyymina, tiesin iän, etunimen ja muistaakseni kotikaupungin (iso kaupunki), joskus ihmettelin hänen avoimuuttaan. Hän kertoi hyvinkin intiimejä asioita suhteestaan. Jos hänen miesystävälleen olisi selvinnyt osakin siitä, mitä tyttöystävä vieraalle ihmiselle kertoi, olisi siitä varmasti poikinut varsinainen kriisi. Minä sitten koitin jotenkin kommentoida juttuja ja kertoa jotain itsestäni, vaikken samanveroisia juttuja kertonutkaan. Yhdestä Tyttökissan jutusta (miesystävästä) minulla alkoi niin lujaa soida varoituskellot päässä, että oli pakko kommentoida neuvoa-antavalla tavalla, mitä olen yrittänyt vältellä.

Kirjoittelumme loppui tavallaan kesken, ainakin siinä mielessä, etten saanut tietää, mitä Tyttökissalle lopulta kävi. Toisaalta kirjoittelumme ei ehkä ollut pitemmän päälle äärettömän antoisaa. Jonkin aikaa etenkin hän sai siitä varmasti paljon irti, ja minäkin muistan pitäneeni hänestä ihmisenä. Hän oli joka tapauksessa ihan hyvä tyyppi ja ajattelin häntä lämmöllä.

Vuonna 2005 kirjoitteluharrastukseni oli kovilla. Aikaa oli hyvin rajoitetusti, ja elämäntilanne oli melko rasittava. Ystävyyssuhteeni olivat yleensäkin koetuksella, en olisi aina jaksanut kaikkia läheisiäni. Kirjoittaminen on kuitenkin minulle henkireikä, ja siksi lueskelin harvakseltaan ilmoituksia parilta tietämältäni nettipalstalta, mutta hyvin kriittisesti.

Matkakumppani oli ainoa sinä vuonna tullut kirjeystävä, mutta parhaimpia koskaan. Vastasin hänen mielenkiintoiseen ilmoitukseensa, josta ei selvinnyt hänestä oikeastaan mitään. Kirjoittelumme lähtikin liikkeelle kysymyksistä. Toinen kysyi joukon kysymyksiä, toinen vastasi, ja näin tutustuimme hyvää vauhtia. Myöhemmin kysymykset pääsääntöisesti  jäivät ja kirjoittelimme muuten kaikenlaista. Olemme koko ajan kirjoitelleet vain sähköpostilla, mutta myös tavanneet pari kertaa lyhyehkösti. 

Matkakumppani on elämäni tärkeimpiä ihmisiä. Arvostan häntä suuresti niin ystävänä kuin muutenkin ihmisenä. Hänellä on elämänkokemusta lähes parikymmentä vuotta enemmän kuin minulla, mutta hän pitää meitä tasavertaisina. Hän on käynyt läpi aika erilaisen elämän kuin moni muu ja ehkäpä siksi hänellä onkin ymmärrystä asioihin. En osaa kuvitella asiaa, jota en voisi hänelle kertoa ja purkaa, ja todennäköisimmin hän vieläpä osaa sanoa siihenkin jotain viisasta tai lohduttavaa. Olemmekin kirjoitelleet kaikesta mahdollisesta, taidamme tietää toisistamme monta asiaa, joita ihan kaikki muut läheiset eivät tiedä. Olemme myös aika samanhenkisiä, eivätkä eroavaisuutemme ole mitenkään häiritseviä.

Pitkälti kirjoittelussamme nykyään seuraamme toistemme elämää käänteineen ja mutkineen. Hänellä on tällä hetkellä tasaisempaa kuin minulla ruuhkavuosissani, mutta kuulumisia riittää silti hänenkin suunnaltaan, onhan hänellä iso perhe. Lisäksi hän voi tietysti kertoa, miten heillä jotkin samat asiat aikanaan sujuivat. Minulla on syytä uskoa, että kirjoittelumme ja ystävyytemme jatkuu läpi elämän, joten 'matkakumppani' sopii hyväksi vertauskuvaksi. Toisaalta, jos lähtisin pitkälle matkalle ja saisin ottaa kaveriksi kenet tahansa, en juurikaan epäröisi ottaa seurakseni juuri hänet. Kuka tietää, jos vielä jonakin päivänä sellainen oikeasti onnistuisikin?

Vuonna 2004 aloin kirjoitella myös Bellen kanssa, ja kirjoittelumme jatkuu yhä. Kirjoittelemme perinteisiä kirjeitä, ja vastailujen välit pysyvät yleensä ihan kohtuullisina.

Belle on nuori nainen ja äiti. Aluksi hän kirjoitteli ehkä hiukan varovaisesti elämästään, ja kommentoi paljon minun kertomiani asioita. Myöhemmin hänkin avautui enemmän myös omaa elämäänsä koskevissa asioissa ja pohti niitä loppujen lopuksi paljonkin. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt kokea yhtä sun toista ja on hyvin kypsä ihminen.

Erityistä Bellessä on hänen teoreettis-analyyttinen tyylinsä. Kukaan toinen kirje- tai muu ystäväni ei käsittele ja prosessoi asioita samalla tavalla. Belle yrittää aina nähdä asioiden toisenkin puolen ja etsii ratkaisuja ja selityksiä. Omia ongelmatilanteitaan hän on kirjeissään analysoinut paljon, ja johonkin minun kertomaani hankalaan asiaan hän usein koittaa todella keksiä jotakin. Hän ei kuitenkaan varsinaisesti neuvo, vaan ennemminkin kyselee, jotta keksisin itse vastauksia. Hänen ammatillinen kiinnostuksensa suuntautuukin psykologian, sosiologian, yms puolelle, ja uskoisin, että hänestä voisi tulla erinomainen terapeutti tai tutkija. Itselläni onkin ehkä joskus ollut olo, etten ota tarpeeksi kantaa hänen asioihinsa, koska en aina osaa sanoa niin paljon. Kuitenkin tiedän voivani kirjoittaa sen mitä haluan sanoa.

Bellen kanssa kirjoittelu varmaankin jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Tapaamisesta ei oikeastaan ole ollut puhetta. Aiemmin olin siihen itse halukkaampi joskus, mutta nykyään tuntuu, että voi olla ihan hyvä ajatus vain kirjoitella. Ja perinteisiä kirjeitä, se on nykyään kuitenkin melko harvinaista!